Elämää espanjalaisella hevostilalla



"Syön kanoja, mutta en koskaan tappaisi sellaista, 
pitäiskö mun siis olla  kasvissyöjä?"
-Rebestoteles


Olen jo vahan paalle kuukauden asunut Etela-Espanjassa Malagan lahella sijaitsevassa pienessa kylassa nimelta Villanueva Del Trabuco. Googletin hevosfarmeja taalta pain, jotka etsivat vapaaehtoistyolaisia majoitusta ja ruokapalkkaa vastaan. Loysin Cortijo Los Lobos-nimisen lomakohteen Workaway-nimiselta sivustolta, samanlainen sivusto on esim Helpx, ei muuta kuin kamppeet kasaan ja uusia kokemuksia kerailemaan! Noilta sivuilta loytyy kaikenmaailman tyomaahdollisuuksia ympari maailmaa. Itse olen ensikertalainen, en tiennytkaan tallaisesta mahdollisuudesta! Mutta sittemmin olen kuullut, etta voi jaada koukkuun, kiertaa maapalloa hevostiloilla, aina Afrikkaan saakka! Tai tekemassa mita vaan mika kutakin kiinnostaa.


5.8. Päivitetty ratsastuskuvia
Cortijo Los Lobos (Susien maalaistalo)-tilan omistaa aivan ihana englantilainen viiskymppinen pariskunta. Suurin osa tilan elaimista on rescueita. Joukkoon kuuluu siis 16 hevosta, 6 kissaa, 2 vuohta, 1 lammas, 1 tarantella (Aragok), 2 koiraa ja kukko kana-haaremineen. Minun tyonkuvani on auttaa hevosten kanssa. Opin paljon uutta hevosten koulutuksesta (mm. klikkerilla) ja luonnonmukaisemmasta hevostelusta. Hevosia ei kengiteta, loimiteta (paitsi joskus pahalla saalla vanhimpia) ratsastus tapahtuu ilman kuolaimia ja satulatkin on kevyita tai rungottomia ja hevosille mukavampia. Hevoset elaa ymparivuorokauden pihatossa. Eli siis ei voisi olla taydellisempi paikka mulle, jota on aina ahdistanut hevosella kehan kiertaminen ja kuolainten kaytto. Puhumattakaan loimitus-hysteriasta ja karsinaan sulkemisesta. Jo 14-vuotiaana lopetin ratsastustunneilla kaymisen ja aloin hoitamaan tuttavien hevosia vain maastoillen. Mieluiten ilman satulaa ja aina pitkilla ohjilla. Hyva oppi tanne tullessa, silla ilman kuolaimia ratsastaessa ei saa pitaa tiukkia ohjia tai vetaa molemmista ohjista samaan aikaan. Aikalailla siis vastoin mita aina ratsastuskouluissa opetettiin.


Rebel meidan upean asunnon sisaankaynnilla

Rebel on sopetunut tanne oikein hyvin, mihinka herra ei sopeutuisi? Aamut kuluu hevosenlantaa napostellessa ja paasee aina mukaan ratsastuslenkeillekin - mika taitaa valilla ottaa voimille, vaikka ei kovaa mennakaan niin maasto on hyvin yla-alamakista. Alkaa hieman tuntua silta, etta mulla on seniorikoira - joka on kylla moitteetta kiipeillyt parille vuorelle reissun aikana, etta ehka se on vain tama raikas ulkoilma joka vasyttaa?
Rebel haluaa aina saalla kuin saalla aamuisin mukaan kun emanta luo lantaa. Herra yrittaa avittaa syomalla lantakikkareita tai  nuolemalla puhtaaksi hevosten extraruoka-astiat ja loppuaika kuluukin sitten vahtiessa emannan puuhia, kuvan mukaisesti keskella sadetta tai tai tuulentuiverrusta tatinlailla tonottaen.
"Boooriing"





Rebel kumartaa kukko-kingille


Maisemaa oliivipelloilta, kokeilin maistaakin yhta, VIRHE! Ne ei ole syotavia ilman suolaitkussa liruttamista, mika valtava saali :(




Kukkiva puu kuvassa on mantelipuu, nam nam!! t. Mantelihirmu




Maisemat on kylla aivan mielettoman upeat




Esittelyssa talon koirat
Suzy, arviolta ainakin 13-vuotias podenco, joka loytyi luurangonlaihana varisevana myttyna varjottelemassa lehtikasan paalla talon vieressa. Suzysta ei ikina uskoisi sen olevan niin vanha, mutta sen on oltava jo yli 13-vuotias, koska 10 vuotta sitten loytyessaan oli max kaksivuotias. Suzy on mita luultavimmin ollut jonkun metsastyskoira ja espanjalaisen tradition mukaan on hylatty oman onnensa mukaan metsastyskauden paatyttya. Suzy on mita hellyydenkipein ikinuori rakkauspakkaus.
 Buster 6v. Naapurin muuttokuormasta unohtui ketjun paahan tiineena olevan narttu, joka muutti viettamaan onnellisen loppuelaman seinan toiselle puolelle. Narttu menehtyi vanhuuteen vuosi sitten ja jalkikasvu lahti aikoinaan uusiin koteihin, mutta Buster-herra jai pitamaan seuraa aidilleen. Niilla olikin tapana karata tunneiksi ja eraalla karkureissulla nuori Buster-parka jai auton alle. Viruttuaan yon yli tien poskessa se vihdoin loytyi takapaa tohjona. Kuin ihmeen kaupalla Buster selvisi hengissa ja parani vammastaan, joka kuitenkin aiheuttaa hieman omituisen askelluksen. Taalla Espanjassa nakee paljon auton kolhimia koiria, jotka kavelevat aika hullusti takapaa viipottaen. 



Mitch-espanjanvesikoira tulee tanne valilla hoitoon omistajiensa reissatessa. Jos koirilla voi olla autismi, niin Mitch olisi siita jalo esimerkki jarjestellessaan kivia riviin, kantaessa niita  suussaan pitkin poikin ja omatessaan fiksaation tennispalloon. Alykas koira, mutta todella arka hiippari. Mitchilla on leishmania, jonka hoitoon saa paivittain pillerin.

Scruffy on myoskin loytokoira, joka omaa oman facebook-fanisivustonkin noustessaan joka vierailijan lemppariksi ihastutavalla luonteellaan. Valitettavasti Scruffy jouduttiin lopettamaan vanhuudenvaivojen takia  n.14-vuotiaana vain pari viikkoa taalla oloni jalkeen. Rebel kuulemma muistuttaa Scruffysta aina katseestaan eri tapoihin.


Esittelyssa talon kissat

Merlin, Rebelin suuri ihailija joka aina kiehnaa Rebelin jalkoja vasten. Merlin loytyi ravintolan pihalta pienena pentuna ja vietettyaan illallisen sylissa nukkuen lahti jalkiruokaa nauttimaan heppatilalle :)

Cara, kuuro ihana kovaa raakyva hassu kissa, jolla tapana nukkua pienella keralla pienessa hedelmakorissa ja jatkuvasti hypata katolta naapurin pihaan ja huutaa sielta kurkku suorana vangiksi jouduttuaan. Valitettavasti naapuri ei enaa asu talossa, mutta kay sentaan paivittain vierailemassa ja paastaa Caran takaisin vapauteen. Vain niin etta Cara voi taas uudestaan joutua kiipeliin! Luulin, etta kissat on fiksuja elaimia, mutta Cara varisuttaa tata ajatusta!

Scary Eyes, omissa oloissaan viihtyva pesuhuoneen hyllya kuluttava kuhnuri. Tullut taloon kodinvaihtajana yhdessa Kinkyn kanssa.
Kinky mutkahanta. Kinky on mita heellyydenkipein ja kiipeaa rinnallesi kapalat tiukasti kaulasi ymparille sidottuina. Kinkylla on munuaisvika ja oli jo kerran elainlaakarin vastaanotolla lahdossa viimeiselle matkalleen taudin oltua pahana. Mutta viime tipalla sai toseen mahdollisuuden, kiivettyaan kehraten omistajansa kaulalle iki-ihanaan tapaansa - elaa nyt onnellisena eika vaikuta karsivan kivuista.


Tabby, roskakorista pelastettu kissanpentuna. Villikissasta kotikissaksi, mutta syliin ei anna ottaa. Muuten varsinainen kiehnaaja!


Buffy the mouse slayer - talon elakelaiskissa 13wee joka on yhtalailla muiden kissojen tapaan laheisyysriippuvainen, erityisesti ruokapoydassa!


Esittelyssa talon hevosia

voit lukea hevosten tarinoita kokonaisuudessaan taalla 



Picasso - hellyydenkipea aikamiespoika. Ekspertti karkuri, aina ensimmaisena portilla ankemassa ulos aitauksesta!




Arabi-mix  tamma Blackberry aka Blackie. Blackie ostettiin hevosmarkkinoilta ja sen entinen omistaja  kuljetutti sen uuteen kotiinsa pienessa pakettiautossa muuli matkustustoverinaan. Seuraavana paivana selvisi, etta Blackie oli pienten parasiittien valtaama. Seuraavana paivana selvisi Blackien todellinen luonne, tumma ja tulinen hermoraunio, joka oli siis huumattu markkinoilla ja kuljetuksen ajaksi..Sanomattakin selva, etta mun mielesta Blackie on aivan ihana luimukorva, rakkautta ja ruohoa, niin eikohan meistakin tule kavereita!



Bonny - belgian vetohevos-mix ja aikamoinen mammutti onkin. Kiltti kuin mika, mutta varsinainen voimapesa ja on opettanut myos tyttarelleen Twiggylle, kuinka ihmisten paalta voi jyrata pakon edessa! Tapa joka ehdottomasti vaatii koulutusta.. Twiggyn lisaksi Spiritin aitee.


Lola ja Twiggy. Twiggy on Bonnyn ja Leon tytar. Rakastettava isomaha, joka aina yhdessa aitinsa kanssa niin hyvassa kuin pahassa. Lola ostettiin tilan tyttaren kaverin hevoseksi, mutta siirtyi aika pian tilan omistukseen. Aika tunteikas ja jaarapainen tamma.




Scarlet ja Lucy (oikealla). Lucy on Leon aiti. Paikan luottoratsu kokemattomienkin ratsastajien kantajaksi. 
Leo, lauman teini-isa, jonka jalkelaisia Twiggy, Spirit, Fern ja Picasso. Leo taas on Lucyn varsa, joka oli ostettaessa tiineena.  (Tiedan, sukulaisuussuhteet menee suht sekaisin mutta koittakaa pysya perassa)  Leo oli vain yksivuotias kun kaikkien yllatykseksi siitti varsansa! Ikuisesti aitinsa pikku poika,  joka kavi tissilla neljavuotiaaksi asti, jonka jalkeen oli pakko pitaa hetki erossa aiteesta.. Sittemmin ruunattu. Haluaisi fakiiriksi fakiirin paikalle, mutta toistaiseksi on viella kavion alla.
Polly, tilan ensimmainen hevonen. Siirrettaessa traileriin espanjalainen kuljetuksesta vastaava miekkonen alkoi hakkaamaan Pollya raipalla, jonka jalkeen oli taysi mahdottomuss saada tamma vaunuun.. Polly siis matkasi kotiinsa 80km matkan apostolinkyydilla! Polly kuuluu vihaisten tammojen tiimiin, mutta herkka puolikin ilmeissesti loytyy. Lauman pomo joka pitaa alaisensa tiukassa nuhteessa.

Spirit, Leon ja Bonnyn poika. Hellyydenkipea komistus, joka tykkaa leikkia villisti Picasson kanssa etukavioillaan ilmaa huitoen. Spiritilla huono tapa nousta pelastyessaan takajaloilleen, joten tarvitsee hieman lisakoulutusta sen suhteen.
Bracken shetlanninponi-tamma. Harvinaisen mukava pallero shettikseksi, jotka voivat olla varsinaisen viheliaita luonteeltaan! Varsinainen houdini ja menee vahan minne mieli huvittaa :) 


Scarlet -  aivan henkeasalpaavan kaunis andalusialaistamma, joka on tilan ainoa yksityisomisteinen hevonen.  Scarlet myytiin omistajalleen naurettavaan 250e hintaan! Se asui pienessa betonihokkelissa, kaviot ylikasvaneena ja vuosia ratsastamattomana. Silti silla oli sellaiset espanjalaistyyliset ihme kengat, joissa isot mutterit pohjassa, varsinaiset korkokengat. Liikkumattomuuden vuoksi kasvaneet jenkkakahvat olisi tavoitteena kutistuttaa tana kesana. Scarlet on varsinainen flirtti ja onkin salasuhteessa aidan toisella puolella asuvan Lucyn kanssa, poikansa Leon suureksi murheeksi.

Kuvia hevosista
Picasso, Bonny ja Twiggy, kolme muskettisoturia

Siestan aika


Pollyn rastat


Polly



Mammutit Twiggy ja Bonny (aiti ja tytar)


Spirit hienona

Pienen ja punaisen Fernin iloloikka


Kolmipainen hevonen, suht harvinainen laji

Ratsastuslenkit on suurimmalta osin kiermurtelevia makisia hiekkateita ja oliivipeltojen keskella vaeltelua. Ite en oo viela ottanut kameraa mukaan ratsastuslenkille, kerran oli jo repussa, mutta alkoi tihuttamaan niin jai sitten kotio. Mika ihaninta niin Rebel voi olla vapaana mukana ratsastuslenkeilla. Yleensa joudutaan menemaan patka isommalla autotiella, mutta Rebel on vihdoin oppinut kulkemaan tien reunalla, satunnaisia toilailuja lukuunottamatta. Naapurin koira tulee usein mukaamme ja jahtaa autoja ja muuta mukavaa,ja valilla houkuttelee Rebelin keskelle autotieta seikkailemaan. Ei mitaan mista ei tutulla pikku karjaisulla selviaisi..(Rebel ei tottele ennen kuin sille korottaa aanensa ja silloinkin matelee hitaammin kuin etana takaisin sivulle..) Tassa  Junen ottamamia kuvia lenkeiltamme.







 Rakkauteni Picasso, koko elämänsä kengättä ja kuolaimetta laumassa elänyt komistus

Twiggyn kanssa hengailemassa

Minä ja Bonny

Englannin cobbi Hercules upeassa karvaturkissaan



Täällä on lisää ratsastuskuvia



Muita asukkeja




Kukon haaremiin kuuluu 9 neitokaista, ne temmeltavat paivat vapaana mielensa mukaan puutarhaa tuhoten nokkien maan tasalle kaiken kauniin ja hiekkakylpyja nautiskellen.




 Kukko viettamassa laatuaikaa onnekkaan kanan kanssa. On se aika taito pitaa 9-painen akkalauma tyytyvaisena!!


Holly ja Fudge


Holly


Fudge


Fudge ja Minty-lammas






Rebel ja uusi bestis Merlin (Tunne on suht Merlininpuoleinen)










"Terppa vaan kaikille! Se kiva tas Espanjan talvessa on, etta sillon taalla kasvaa ruoho! Tahan aikaan vuodesta soin siella pakkaslandiassa paasiasta varten kasvatetut ohranversot..."






























Eras aamu katsoessani ulos ikkunasta olin pyortya onnesta, LUNTA!!! Olin kuin lapsi karkkikaupassa.. Espanjassa tuli pari vuotta sitten eka lumi 50:een vuoteen ja sen jalkeen tullut vahan lunta kerran pari, joka kuitenkin sulaa paivassa. Nyt tuli eniten lunta koskaan! (sekin tosi suli seuraavaan paivaan mennessa) Vetta on myos tullut todella paljon, niin etta tiet tulvii ja sortuu..



















Lenkilla koirien kanssa































Hevosten karkkipaiva
Eli 200 paalia heinaa. Ihan kiva, etta hevoset yrittaa keventaa lastia parhaansa mukaan, koska ihmisten tyonkuvaan kuuluu paalien siirtaminen sisatiloihin. Kylla taalla muskelit kasvaa!!







Toiset syo, yks kierii, yks pomppelehtii


 Spiritilla ei ole tietoa poytatavoista...


 Isukki joutui arestiin rikottuaan aidan yrittaessaan juosta takaisin ruohoa syoimaan, mista joutui sisalle aitaukseen kun tempaisi itsensa irti ja juoksi keskella autotieta..










 Suzy-parka nayttaa silta kuin olisi vartaassa!


Lopuksi halikuvia hevosten kanssa





Materiaalia on aivan liikaa koko reissulta viime heinakuusta lahtien, en tieda mista alottaisin.. Kuvia ja kertomusta olisi tarkoitus saada maakohtaisesti, joten tiputtelen pikkuhiljaa tamanhetkisten kuulumisten valiin reissukertomuksia. Stay tuned!

Kommentit

Suosituimmat